Mikkeliläisen Mikemet Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kokkonen kertoo yrityksensä toimintaperiaatteisiin kuuluvan kasvu. Mikemet on sikäli omanlaisensa yhtiö, että yhteiskuntavastuulla on merkittävä rooli tekniikan rinnalla. Teollisen tuotantotoiminnan ohella tarjotaan räätälöityjä ammatillisen kuntoutuksen palveluita eri toimialoille. Yritys esimerkiksi toimii henkilöstön vuokraajana välittämällä yritysten tilapäisiin tarpeisiin valmennettua työvoimaa.

Mikemetin tekninen osaaminen painottuu metalli- ja ohutlevytöihin. Teräslevyn vuosikulutus on noin 350 000 kg, mikä alle millimetrin keskipaksuudella  merkitsee melkoista neliömäärää. Tekniikkaan investoidaan esimerkkinä heinäkuussa 2015 ensimmäinen Suomessa käyttöön otettu Salvagninin P4lean taivutusautomaatti.

Taustalla pitkä kokemus

Nykyisen Mikemetin taustalla on Kokkosen parinkymmenen vuoden kokemus Enston Mikkelin tehtaan palveluksessa. Sieltä hän siirtyi sikäläiseen kuntoutuspalveluja tarjoavaan työkeskukseen, missä tämä toiminta tuli tutuksi. Kovan tekniikan rinnalla oli perehdyttävä pehmeämpiin asioihin. Nykyinen Mikemet syntyi liiketoimintakaupalla vuoden 2011 lopulla. Lähes viisikymmentä henkilöä työllistävän mikkeliläisen perheyrityksen liikevaihto on 4,5 miljoonaa euroa.

Yritys suorittaa levyteknisten töiden ohella elektroniikka- ja sähköalan komponenttien kokoonpanoa sekä muita osakokoonpanotöitä. Kuntoutuspalvelujen ymppääminen tekniikan rinnalle on Suomessa uutta ja Kokkonen sanoo olevansa sen eräänlainen ladunaukaisija. Toimintatavan etu on yrityksen kilpailukykyä tukeva kevyt kustannusrakenne ja mahdollisuus käyttää joustavasti palkkatuettua työvoimaa.

Leania, kanbania ja modulointia soveltava Ensto on Mikemetin tärkeä asiakas, jonka kanssa toimintatapoja kehitetään yhdessä esimerkiksi toimittamalla tavaroita suoraan hyllyihin. Mikemet on omaksunut nämä tekniikat ja siellä tartutaan kaikkiin tulevaisuuden haasteisiin. Yrityksen kasvava tuotealue on asuntojen ilmanvaihtotekniikan rakenteet. Yrityksen laitekanta koostuu ohutlevytekniikan koneista, joiden tueksi tarvitaan hitsauslaitteistoja.

Modernia tekniikkaa

Italialainen Salvagnini etsii asiakkaita myös perinteisen taivutusautomaattien käyttäjäkunnan ulkopuolelta kehittämällä uusia konerakenteita. Viime syksyn Euro-Blechissä lanseeratun P2lean mallin rinnalle on tullut uusi P4lean-taivutusautomaatti, jonka ensimmäinen suomalainen käyttäjä Mikemet on.

Salvagninin aiempiin stand-alone -malleihin verrattuna uusia ominaisuuksia koneessa ovat materiaaliominaisuuksien vaihtelua taivutuksen aikana kompensoiva MAC2.0-tekniikka sekä CLA SIM-laite teräkomposition automaattisäätöön. Nämä laajennukset lisäävät tuotannon joustavuutta ja monipuolistavat koneen käyttömahdollisuuksia sekä mahdollistavat toisistaan poikkeavien, muodoiltaan vaativien kappaleiden käsittelyn samassa taivutussyklissä.

Koneen taivutusyksikössäkin on uusia piirteitä. Esimerkiksi levyn painintyökalujen kiinnitysjärjestelmä on pneumaattinen, minkä myötä riski öljyvalumista levyn pinnalle poistuu. Käsiteltävät materiaalivahvuudet ovat teräksellä 3,2 mm, ruostumattomalla teräksellä 2,5 mm ja alumiinilla 4 mm saakka. Esimerkki käyttäjää hyödyttävistä uusista ominaisuuksista on yhteistyössä kääntö- ja syöttömanipulaattorin kanssa toimiva DPM -tartuntalaite, jota käyttämällä voidaan taivuttaa entistä pienempiä ja kapeampia kappaleita.

Muutkin koneet ominaisuudet, kuten automaattinen levynkeskitys ja käsittely, levynvahvuuden ja materiaalin jäykkyyden mukainen takaisinjouston automaattinen kompensointi mahdollistavat osaltaan optimaaliset taivutustulokset heti ensimmäisestä työkappaleesta lähtien.

P4leanin kehitystyössä on kiinnitetty runsaasti huomiota energiataloudellisuuteen. Uusien moottori- ja rakenneratkaisujen myötä koneen energiankulutus on markkinoiden alhaisimpia. Dynaamisen voiman lähteenä pääsylinterissä on vain noin 20 litran vetoinen suljettu ja servoventtiiliohjattu hydraulijärjestelmä.

Lävistetyt ja leikatut levyaihiot taivutusautomaatille valmistuvat yritykseen jo aiemmin hankitulla, Finn-Powerin kulmaleikkurilla varustetulla Shear Geniuksella.

Toimitusjohtaja Kokkonen päätyi konehankintaan jopa yksittäiskappaleiden valmistamiseen soveltuvan, nopean asetustenvaihdon takia. Lisänä on käyttäjän matalaan osaamistasoon soveltuva viivakoodiohjauksen käytön mahdollisuus. Automaatin työajat ovat sille soveltuvissa töissä huomattavasti särmäyspuristinta lyhempiä, esimerkiksi 4 minuuttia lyhenee 45 sekuntiin. Särmäyspuristimen asetusajat ovat myös huomattavasti pitemmät. Automaatissa kerran tehty ohjelma vain luetaan viivakoodilla.

Ammatillisen kuntoutuksen palveluita

Mikemet tuottaa eläkevakuutusyhtiöille ja Vakuutuskeskus ry:lle ammatillisen kuntoutuksen palveluita tavoitteena löytää sekä asiakkaalle että vaikkapa terveydellisten rajoitteiden kohtaamalle tai liikennetapaturman kärsineelle henkilölle työhönpaluusuunnitelma takaisin työelämään. Keinoja tähän ovat esimerkiksi työkokeilu, työhönvalmennus, oppisopimus ja uudelleen koulutus.

Henkilöstö- ja palvelupäällikkö Jenni Rytkönen kertoo Mikemetin työllistävän vaikeassa tytömarkkina-asemassa olevia henkilöitä. Kuntoutustoiminta valmentaa asiakkaita avoimille työmarkkinoille, mitä tukee oikean tuotannollisen työn kytkeminen kuntoutusprosessiin. Työkykyarvioinnin ja kuntoutuksen avainkysymys on oikeaan aikaan tapahtuva ja oikean tasoinen työ.

Työhönvalmennus on Kansaneläkelaitoksen mielenterveyskuntoutujille suuniteltua ammatillista kuntoutusta ja työhön valmennusta tavoitteena parantaa henkilön suoriutumisedellytyksiä tukemalla häntä työ- ja ansiokyvyn saavuttamisessa.

TE-hallinnnon työkokeilussa perehdytään työelämään tavoitteena parantaa työelämään siirtymisen mahdollisuuksia ja vahvistaa ammatillista osaamista. Työkokeilussa kokeillaan uudenlaisia työtehtäviä ja valmentaudutaan käytännön työelämään. Käytännön työtehtävät kokeilussa suoritetaan Mikemetin eri osastoilla. Kokeiluun sisältyy työelämän pelisääntöihin tutustumista, työelämätaitojen arviointia, sekä kuntoutusohjaajan haastatteluja.

Yritys on ollut yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa mukana kehittämässä suomalaista Työpankki-mallia. Se on joustava sekä riskitön ratkaisu yritysten tilapäisiin henkilöstötarpeisiin. Henkilöstöä sekä vuokrataan asiakasyrityksiin että rekrytoidaan niiden tarpeisiin.

Menestystä kasvupolulla

Etelä-Savon Kasvupolku on osa valtakunnallista Kasvu Open -kilpailua. Polku ei ole vain suunnitelmien ja tavoitteiden vertailua, vaan ohjelma sisältää valmennusta ja keskinäistä sparrausta. Mikemet Oy on Etelä-Savon Kasvupolun tämän vuoden voittaja tähtäimessään 25 prosentin kasvu vuoteen 2018 mennessä. Yhtiö toteuttaa mittavaa investointiohjelmaa. Henkilöstö ja myös asiakkaat ovat mukana yrityksen kehitystyössä.

Toimittanut prof. Veijo Kauppinen ja julkaistu Ohutlevy 2/2015 lehdessä


Ajankohtaista